Vietimme kevätpuolen toisen lähityöskentelysession keväisessä Helsingissä. Tavoitteina oli Opinvoimalan kehittämistyön ja syksyn kuvioiden suunnittelun lisäksi päästä tapaamaan toisia työn ja rennon yhdessäolon merkeissä.
Verkkopedapäivän purku
Torstaina keskityimme Verkkopedapäivästä saatujen henkilöstön ideoiden ja ajatusten purkamisella. Aloitimme aamun kirjasto Oodin työskentelytiloissa pullan, kahvin ja Excel-taulukon äärellä. Lounaan jälkeen jatkoimme työskentelyä Mowissa keinutuoleissa kiikkuen.
Aikataulutimme kesälle ja syksylle mm. seuraavaa:
yhteistyötapaamiset aineenopettajien kanssa elokuussa > tavoitteena tuottaa yhdessä ainekohtaisia opiskeluvinkkejä sekä muuta OV:n materiaalituotantoa
ohjaajien perehdyttäminen lokakuussa > kuinka itse hyödyntää työssä Opinvoimalaa ja kuinka perehdyttää opiskelija sen käyttöön
ohjevideoiden ja -tekstien tuottaminen opiskelijoille
monimateriaalisten sisältöjen kuvaaminen kesäkuussa Lahdessa.
Yhteisistä asioista tulemme kertomaan vielä tarkemmin henkilöstölle ja laitamme kutsuja Meet-tapaamisiin. Opinvoimalan käyttöönotto aktiivisesti opiskelijoiden kanssa alkaa hiljalleen lokakuusta alkaen.
Sisältöjen suunnittelua
Perjantaipäiväksi Aki kutsui meidät viihtyisään kotiinsa. Päivän työskentely alkoi (herkutteluhetken jälkeen) listaamalla asioita, jotka kokee motivoiviksi ja toivottavaksi työssään ja joita toivoo tekevänsä syksylle. Listasimme myös asioita, joita ei-niin-toivoisi ylipäätään työltään tai Opinvoimalan tulevaisuudelta. Vastauksista oli löydettävissä paljon yhtäläisyyksiä ja toki myös joitain henkilökohtaisempia intressejä. Totesimme myös, että aivan kaikkea ei-niin-mieluisaa ei pystytä välttämään.
Yhteistyötä opiskelijoiden ja henkilöstön kanssa toivoimme tekevämme vahvemmin tulevaisuudessa ja bottien (HOTBot..!) kehittely Opinvoimalaan kiinnosti useampaa näin muutamia mainittavaksi. Vastauksista saimme kirkastuneita suuntia syksylle ja aikatauluttelimme tämänkin pohjalta tehtäviä lähitulevaisuuteen.
Lounaan ja merenrantakävelyn jälkeen osallistuimme Otavian työhyvinvointi-Foorumiin. Lisäksi Juuso kuvasi torstai- ja perjantai-iltapäivän aikana useamman esittelyvideon opettajista OKO-hankkeen puitteissa.
(Teksti: Anni & Laura)